En se ollutkaan minä — se olikin masennus

Hiivit niin hiljaa

en huomannut

Tilan otit

kysymättä

Tilan minusta

minuudesta

 

Teit itsestäsi kuin varkain

niin tutun

että luulin sinua minuksi

En hahmottanut

rajoja siitä

mihin minä lopun

ja mistä sinä alat

 

Mutta tänään

ymmärrän

etten se koskaan

ollutkaan minä

vaan se olitkin sinä:

masennus.

 

-Mari Jokinen, 2021

 

Oma käsitykseni masennuksesta oli vielä muutama vuosi sitten hyvin kapea, ja lähinnä ajattelinkin masentuneen ihmisen olevan aina sellainen, joka ei pääse sängystä ylös, ei ole työkykyinen, ja joka on jatkuvasti silminnähden surullinen. Josta kaikki näkevät päällepäin, että tuo on kyllä nyt masentunut. Masennus voi toki olla sitä, mutta yhtä lailla se voi salakavalana sairautena olla sellainen, mitä kukaan ei toisesta ihmisestä huomaa – ei välttämättä edes sairastunut itse. Näin kävi myös minulle. Tämä on minun kokemukseni masennuksesta, jonka koen sairastaneeni, mutta jota kohdallani ei ole diagnosoitu.

On vaikea hahmottaa jälkeenpäin tarkemmin, milloin masennus elämääni hiipi. Niin kuin yllä olevassa runossakin kuvailin, se tulee monesti hiljalleen, huomaamatta. Omalla kohdallani myös normaalistikin murrosikään usein kuuluvat tunnemyrskyt ja alakuloisuudet, sekä jonkinasteinen ahdistuneisuuteni hankaloittivat asian huomaamista, olinhan tietynlaiseen oireiluun jo niin tottunutkin. Koen kuitenkin, että sairastuin masennukseen nuorena aikuisena. Jo pidempään ennen sitä jatkunut taipumukseni ahdistuneisuuteen oli masennuksen rinnalla asia, jota en itsessäni tiedostanut ja joka on varmasti edesauttanut myös masennuksen syntyä. Oireet sekoittuivat vahvasti osaksi omaa identiteettiäni, ja ajattelin olevani melankolinen, laiska, saamaton ja hankala ihminen.

Blogitekstin on kirjoittanut kokemusasiantuntijaopiskelija Mari.

Masennus oireili omalla kohdallani mm. ärtyisyytenä läheisiä kohtaan, itkuisuutena, synkkinä ajatuksina itsestä, elämästä ja tulevaisuudesta, sosiaalisten tilanteiden pelkona, tunnesyömisenä, liiallisena tai vaihdellen liian vähäisenä nukkumisena ja toimintakyvyn alenemisena. Kärsin myös ahdistuskohtauksista. Kaikki oireet eivät olleet yhtä aikaa pinnalla ja oireiden taso vaihteli vuosien aikana. Oli parempia hetkiä, parempia aikoja. Taustalla se kuitenkin kyti koko ajan.

Kävin töissä säännöllisesti, mutta työajan ulkopuolella arkena toimintakykyni oli huomattavasti alentunut. Ihan normaalit arjen velvoitteet ja kotityöt vaativat älyttömän suuria ponnisteluja, ja joskus niihin ei ponnisteluistakaan huolimatta kyennyt. Aika useinkaan ei. Muistan monesti esimerkiksi kauppaan menemisen tuntuneen vaikealta – saatoin istua autossa kaupan pihassa yrittäen tsempata itseäni kauppaan. Oli vain liian haasteellista miettiä, mitä pitäisi ostaa, ja samaan aikaan ahdisti ajatus tuttuihin ihmisiin törmäämisestä. Oli sellainen olo, etten halua kohdata ketään, en jaksa jutella. Toivoin olevani näkymätön. Julkisille paikoille meneminen vaati iloisen ihmisen maskin vetämisen kasvoilleen ja joskus se oli liian uuvuttavaa. Toisinaan kävikin niin, etten päässyt kauppaan asti, vaan lähdin ajamaan takaisin kotiin tyhjin käsin.

Viikonloput täytin usein juhlimisella tai muulla menemisellä, esimerkiksi shoppailulla. Jos suunnitelmia viikonlopulle ei loppuviikosta jo ollut, niitä piti väkisin keksiä. Oli maailmanloppu, jos viikonloppuna ei ollut mitään tekemistä, ei mitään mihin tukahduttaa kaikki se paha olo. En pystynyt pysähtyä aloilleni, sillä se olisi tarkoittanut vaikeiden tunteiden kohtaamista. Ja jos pysähdyinkin, niin sitten nukuin. Uneen pakenin tunteitani ja jossain vaiheessa nukuinkin aina pitkiä päiväunia. Ja olinkin usein todella väsynyt. Öisin näin ajoittain paljon painajaisia ja puhuin unissani.

Tällaisesta elämästä tuli vain normaalia, eikä sitä jotenkin osannut toisenlaista kuvitellakaan. Alhaisen sairaudentuntoni takia en osannut hakea apua, en ajatellut sitä tarvitsevani. Muistan muutamaan otteeseen noina aikoina tehneeni netissä masennustestin, ja vaihtelevasti sain lievän ja keskivaikean masennuksen tuloksia. Mutta kuten niissä sanotaan ”tämä ei ole diagnoosi”, jatkoin tuloksista huolimatta asian vähättelyä, enkä hakenut apua, vaikka sivuilla niin kehotettiinkin. Olin ihminen, joka oli ulkopuolisten silmissä itsevarma ja rohkea. Kävin töissäkin ja olin siellä tunnollinen ja reipas. Kaikki näytti ihan hyvältä. Ja olihan niitä hyviä hetkiäkin. Eihän sellainen ihminen voi masentunut olla, ajattelin.

Blogitekstin on kirjoittanut kokemusasiantuntijaopiskelija Mari.

 

Aloin toipua masennuksesta elämänmuutoksen myötä. Lähdin pitkästä parisuhteesta, jonka suhdedynamiikka oli osaksi omiaan pitämään yllä masennustani. Tästä seurasi pidempi jakso, kun voin hyvin, ja tällöin vasta itse aloin tajuamaan olleeni aiemmin masentunut. Yhtäkkiä tunsinkin olevani aika energinen ja eläväinen. Rakastin kesällä laittaa terassille kukkia ja sain pidettyä ne jopa elossakin. Aiemmin kun terassini oli lähinnä ollut kuolleiden kukkien hautausmaa. Huomasin, etten olekaan laiska. En olekaan melankolinen. En pessimisti, vaan useimmiten aika optimistinen. Sain luottamusta itseeni, tulevaisuuteen ja siihen, että elämä voi olla hyvää. Siitä huolimatta, että olin masennukseni aikana pitänyt tiettyä maskia ylläni, sain toipumisen myötä kuulla myös sekä työpaikalla, että lähipiirissäni muuttuneeni selkeästi eron myötä.

Koska masennukseni juurisyyt jäivät kuitenkin käsittelemättä, se iski uudelleen haastavassa elämäntilanteessa ja uupumuksen myötä myöhemmin – akuutimmin ja kovemmin. Tällä kertaa huono vointini näyttäytyi radikaalimmin myös lähimmille ihmisille, jotka kehottivatkin hakemaan apua. Itse vähättelin tälläkin kertaa omaa tilannettani. Ne pienetkin hyvät hetket loivat aina uskoa paremmasta. ”Eihän tässä nyt mitään. Kyllä tämä tästä.” Lähdin kuitenkin kovasta kehotuksesta hakemaan apua, ensin työterveyshuollon kautta. Muistan odotushuoneessakin vielä miettineeni, että mitä edes aion sanoa. ”Kun eihän tässä nyt oikeesti mitään.” Hoitajan vastaanotolla kuitenkin romahdin. Minut otettiin vakavasti ja jäin sairaslomalle. Psykologin tuki ja säännölliset käynnit hänen vastaanotollaan olivat jaloilleni pääsemisessä korvaamatonta. Sen jälkeen, vaikka toipumiseni olikin hyvällä mallilla, psykologini ehdotti jatkamista psykoterapiapolulle, alkaen psykiatrikäynneistä Kela-tuen saamista varten, ja sille polulle lähdin.

Blogitekstin on kirjoittanut kokemusasiantuntijaopiskelija Mari.

 

Minulla ei kuitenkaan ole diagnosoitu masennusta. Ensimmäisellä kerralla en avunpiiriin edes hakeutunut, ja toisella kertaa, kun vointini romahti, jostain syystä testiä ei lääkärinvastaanotolla kohdallani tehty. Olenkin miettinyt, mistä tämä on mahtanut johtua, kun lääkitystäkin kuitenkin ehdotettiin. Koen diagnoosin puuttumisen olleen minulle haitaksikin, sillä se on aika isosti vaikuttanut vähättelyyni asiaa kohtaan. Koen kuitenkin tärkeimpänä tietysti sen, että olen saanut apua. Minusta otettiin koppi ja ohjattiin eteenpäin palvelupolulla. Siitä olen äärettömän kiitollinen.

Masennukseni ja ahdistuneisuuteni syntyyn ovat vaikuttaneet varmasti monet asiat, lapsuuden kokemuksista lähtien ja näitä asioita olen lähtenyt työstämään ja tutkituttamaan. Läheisriippuvuuteni on ollut myös varmasti yksi iso tekijä, ja oireet ovatkin helpottaneet aina huomattavasti läheisriippuvaisista suhteista eroamisen myötä, joissa olen voinut huonosti.

Blogitekstin on kirjoittanut kokemusasiantuntijaopiskelija Mari.

 

Tällä hetkellä koen, ettei masennus ole elämässäni läsnä, ja olen myös toipuva läheisriippuvainen. Olen opetellut ja opettelen edelleen tutustumaan siihen, kuka oikeasti olen, kokemieni mielenterveysongelmien takana. Opettelen pitämään huolta omista rajoistani, ennen en niitä edes tiedostanut. Käyn psykoterapiaa, sillä tiedän, että vaikka olenkin toipunut, asioita on käsiteltävänä. Pysyäkseni hyvässä kunnossa, ne täytyy käsitellä ammattilaisen kanssa. Ahdistuneisuudesta kärsin ajoittain edelleen, ja se näkyy kohdallani asioiden liiallisena murehtimisena ja huolestumisena. Sen kanssa elämiseen saan työkaluja terapiasta. Olen ollut myös itse aktiivinen etsimään tietoa itsetuntemukseen, hyvinvointiin ja mielenterveyteen liittyvissä asioissa.

Nykyään osaan myös pysähtyä. Ja kaipaankin sitä usein. Ennen ajatus rauhallisista kävelyistä metsässä kauhistuttivat, sillä omien tunteiden kohtaaminen oli liikaa. Nykyään yhä enemmän löydän itseni luonnon ääreltä, pysähtymästä, asettamasta omia rajoja, pohtimasta omaa jaksamista, pitämästä itsestäni huolta, nauttimasta pienistä hetkistä. Uskomasta, että tulevaisuus tuo tullessaan paljon hyvää. Ja tiedän, että vaikeiden paikkojen tullen – yksin ei tarvitse selvitä.

 

 

Blogitekstin on kirjoittanut Mari Jokinen, joka valmistuu kokemusasiantuntijaksi kesällä 2021.

Olen Mari Jokinen, 27-vuotias nainen ja äiti, joka rakastaa syvällisiä keskusteluja ja hyviä aamupaloja. Kirjoittelen tähän blogiin ÄK-hankkeen koulutuksesta valmistuneen kokemusasiantuntijan silmin. 

Matkani kohti kokemusasiantuntijuutta alkoi keväällä 2020, kun uskaltauduin hakemaan mukaan koulutukseen. Kokemusasiantuntijuus tuntui minusta kiinnostavalta ja koin, että olisi hienoa kääntää ”vaikeudet voitoksi” ja saada työkaluja omien haastavien kokemusten hyödyntämiseen työvälineenä. Niitä olenkin saanut, ja rutkasti kaikkea muutakin. 

Yksi parhaista jutuista kokemusasiantuntijuudessa on mielestäni sen monipuolisuus: sen toteuttamiselle ei ole raameja, mutta sen sijaan sille on paikkansa lähes kaikkialla. Toivonkin, että tulevaisuudessa löydän itseni monipuolisesti erilaisista paikoista kokemusasiantuntijana. 

0
4

Kokemusasiantuntijuuden roolit

Kirjoittaessani tätä tekstiä on ensi syksynä starttaavan kokemusasiantuntijakoulutuksen hakuajan viimeinen viikko meneillään. Erilaisia kokemuksia omaavat, meille ehkä vielä täysin tuntemattomat ihmiset, miettivät parhaillaan, voisivatko he jotenkin käyttää omia kokemuksia hyödyksi tulevaisuudessa

Etualalla kynää pitelevä käsi papereiden päällä.

Samaan aikaan sähköpostilaatikkoni tulee viesti hankekoordinaattori-Hannalta, että meneillään olevan koulutuksen valmistujaisia vietetään 1.6.2021. Tervetuloa mukaan juhlistamaan tätä tilaisuutta. Eli yhtä aikaa jotkut meistä ovat uuden alussa ja toiset taas ovat päättämässä yhtä jaksoa elämässäänOlen kuunnellut ja lukenut koulutuksessa olevien ihmisten tuntemuksia koulutusprosessin aikana ja on uskomatonta, miten iso vaikutus koulutuksella on ollut heidän kokemuksiensa jäsentämisessä. 

Millaisessa roolissa sinä näet itsesi nyt ja mihin toivot päätyväsi? Itse olen sosiaalialan koulutuksen saanut ammattilainen ja muistan kuinka vuonna 1994 syksyllä kirjoitin itselleni oman koulutukseni alussa kirjettä valmistuvalle minälle. Meidät siis ohjattiin kirjoittamaan pohdintaa siitä, millainen tulevaisuuden ammattilainen haluaisin olla. Sain tämän kirjeen itselleni 4,5 vuotta myöhemmin. Luin sitä vähän posket punehtuen, välillä naurahtaen ja miettien, miten naiivi olin ollutkaan. Samalla kuitenkin ymmärsin, että se sama into ja halu tehdä tätä työtä oli ollut jo alusta saakka mukanani. Koulutus, harjoittelujaksot, ihmisten kohtaamiset, onnistumiset ja myös monet epäonnistumiset olivat muokanneet minua ja saaneet esiin jotain uutta ja jotain oli jäänyt myös matkan varrelle. Kun katson nyt takana olevaa työelämääni, ymmärrän, että olen tarvinnut ne kaikki opit, kokemukset, taidot ja tiedotEikä valmistunut minä ollut valmis, ei todellakaan, en ole sitä edelleenkäänJoka päivä saan ja joudun oppimaan uutta.  

Sinua valmistuva kokemusasiantuntija haluan rohkaista, että olet juuri riittävän valmis uuteen Englanninkielinen mietelause, jonka mukaan vaikeakulkuisen polun päässä odottaa usein kaunis päämäärä.tehtävääsi kokemusasiantuntijana. Riittävän valmis siihen, että tulet oppimaan koko ajan lisää. Saat valjastaa kokemuksesi käyttöön, otat mukaasi koulutuksesta saamasi tiedon ja hyödyn ja siitä vähitellen jatkat joka päivä lisää oppien.

Olen iloinen siitä, että oma työkenttämme sosiaali- ja terveyspalveluissa avautuu koko ajan enemmän huomioimaan kokemusasiantuntijan kumppanina työn kehittämiseen ja toteuttamiseen sekä arviointiin. Palukka ym. (2019) artikkelissaan Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluissa – osallisuuden mahdollistaja vai osallistumispolitiikan väline? avaavat haastatteluiden kautta esille tulleita kokemusasiantuntijan rooleja suhteessa asiakkaaseen. He ovat jaotelleet ne neljään eri rooliin. 

Kokemusasiantuntija asiakkaan kokemusmaailman avaajana. Kokemusasiantuntijan kertomat kokemukset ja tarinat voivat toimia asiakkaan lukon avaajina ja edistää yhteistyötä ammattilaisen kanssa. Kokemusasiantuntija on asiakkaan toipumisen luonnollinen mahdollistaja, jonka pelkkä läsnäolo luo luottamuksellisen ilmapiirin ja vapauttaa asiakkaan häpeästä kertoa omasta elämästään ja ongelmistaan. 

Kokemusasiantuntija asiakkaan esikuvana, joka kannustaa ja rohkaisee asiakasta muutokseen. Kokemusasiantuntijan kokemukset vaikeasta elämäntilanteesta selviytymisestä voivat vahvistaa asiakkaan uskoa ja luottamusta kykyyn selviytyä omista ongelmistaan. 

Kokemusasiantuntija asiakkaan läheisenä ja yhdenvertaisena kumppanina, jonka kanssa yhteistyö on vastavuoroista. Kokemusasiantuntija näyttäytyy palvelujärjestelmässä toimijana, joka kykenee tarvittaessa kyseenalaistamaan sosiaali– ja terveysalan ammatillisia periaatteita ja toimintatapoja sekä hyödyntämään omia kokemuksiaan asiakkaiden hyväksi. Saman tyyppiset kokemukset vaikeista elämäntilanteista luovat läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta asiakkaiden ja kokemusasiantuntijoiden välille. Kokemusasiantuntija näyttäytyy läheisenä henkilönä, jolle on helppo puhua ja jonka asiakas kokee ymmärtävän itseään. 

Kokemusasiantuntija välittäjä, joka luo ymmärrystä yhtäältä asiakkaalle palvelujärjestelmästä ja sen toimintatavoista ja toisaalta ammattilaiselle asiakkaan kokemista sosiaalisista ja/tai terveydellisistä ongelmista. Kokemusasiantuntija on tulkki, joka auttaa yhtäältä ammattilaista ymmärtämään asiakkaan sosiaalista maailmaa ja toisaalta myös asiakasta ymmärtämään ammattilaisen tapaa käsitellä asiakkaan sosiaalista ongelmaa. 

Kuten huomaat, yllä luetellut roolit liittyvät kokemusasiantuntijan ja asiakkaan väliseen suhteeseen. Näiden lisäksi kokemusasiantuntija on työssään myös suhteessa ammattilaisten kanssa. Ajattelen, että näissä tilanteissa kokemusasiantuntijan rooleja on olla tasavertainen kumppaniosaamisen jakajatyöpari koulutus-, kehittämis- ja asiakastyössä sekä stigman hälventäjä. 

Kokemusasiantuntijalla voi siis olla monenlaisia, osin päällekkäisiä rooleja. Missä roolissa sinä näet itsesi tulevaisuudessa? Mahdollisuuksia on monia, uskalla tarttua niihin! 

 

Blogitekstin on kirjoittanut Johanna Yliviitala, joka työskentelee Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen toiminnanjohtajana.Olen Yliviitalan Johanna ja kirjoitan tähän blogiin PSPY:n toiminnanjohtajan roolissa. Saan olla työni kautta upealla näköalapaikalla seuraamassa sosiaali- ja järjestöalan kehittymistä ja suunnitella sekä toteuttaa yhdessä muiden kanssa vaikuttavaa ja merkityksellistä työtä. 

Olen koulutukseltani hallintotieteen maisteri, sosionomi ja diakoni. Aikuisiällä olen hurahtanut opiskeluun, koska on innostavaa ja ihanaa oppia uutta sekä kehittää omia taitoja ja osaamista.  

Jos saisin valita, lähden vapaalla mieluummin metsään kuin kaupungin sykkeeseen. Toivoisin nykyiseen työelämään enemmän ystävällisyyttä, intoa ja innostumista. Rakastan tavallisten ihmisten tavallisia tarinoita, jotka rohkaisevat, kannustavat ja liittävät meitä toinen toisiimme. 

0
3

Minun koulutusmatkani kokemusasiantuntijaksi

”On lämmin ja aurinkoinen lauantaipäivä. Vielä on ehkä kesä, mutta ilmassa on kuitenkin jo syksyn tuntua, elokuun loppua, kun eletään. Rakastan syksyssä sitä, että silloin tuntuu usein jotenkin uuden alulta. Monesti syksyisin elämässäni on ollut tiedossa jotain uusia kuvioita, kuten tälläkin kertaa. Jännityksen ja innostuksen fiilikset sekoittuvat keskenään, ja näissä fiiliksissä tuntuu olevan vaikeaa keskittyä oikein mihinkään. En toisaalta tiedä mitä odottaa, mutta uskon vahvasti, että tästä tulee melkoinen matka 

Hyppään autonrattiin, laitan turvavyön kiinni ja aurinkolasit silmille, ja lähden ajamaan kohti kokemusasiantuntijakoulutuksen ensimmäistä koulutuspäivää.” 

Tuosta elokuisesta päivästä aikaa tähän maaliskuiseen päivään, on kulunut seitsemän kuukautta. Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt nopeasti ja toisaalta taas siltä, että tuosta päivästä olisi kauemminkin aikaa. Niin paljon on oma ajatusmaailma muuttunut monessa asiassa tänä aikanaTämä matka on ollut laajempi ja syväluotaavampi kuin olisin osannut etukäteen kuvitellakaan. Kokemusasiantuntijaksi kasvaminen on prosessi, jonka läpikäymisessä monet tunteet ovat olleet läsnä. 

Ensimmäisestä päivästä mieleen on jäänyt erityisesti sellainen erikoinen yhteenkuuluvuuden tunne, jonka heti koin, vaikka en ketään tuntenutkaan. Lisäksi vierailijana olleen kokemusasiantuntijan, Celinda Byskatan, puheenvuorosta minulle huojentavana oivalluksena heti alkuun mieleen jäi se pointti, että ei ole yhtä oikeaa tapaa olla kokemusasiantuntija. Kaikki kokemusasiantuntijat ovat erilaisia, kokemukset ovat erilaisia, eikä ole tarvetta vertailla itseä kehenkään toiseen. Ensimmäisenä päivänä saimme myös paljon tietoa hankkeesta sekä kokemusasiantuntijuudesta ylipäätään. Päivän päätteeksi pää tuntui olevan informaatiota täynnä ja muistan ajatelleeni, että miten sisäistän tämän kaiken. No, onneksi on ollut aikaa sisäistää. 

Siitä huolimatta, että koin tietynlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ensimmäisinä koulutuskertoina, jännitys oli vahvasti läsnä. Kouluttajallamme Hanna Jakobssonilla oli tapana ottaa aina koulutuskerran alkuun pieni kierros, jossa jokainen sai kertoa jotain valitsemiensa kortin ja figuurin avulla. Ensimmäisellä kerralla käytiin tietysti esittelykierros, ja jatkossa käytiin yleensä kuulumiset läpi. Nämäkin pienet puheenvuorot jännittivät aluksi itseä paljon, ja muistan, kuinka jännitys teki puhumisestani jopa ihan hengästyneen kuuloista. Sen lisäksi erilaiset ryhmätyöt tai parin kanssa tehtävät harjoitukset sekä oman elämänjanan esittäminen jännittivät alkuun. Kun porukka tuli tutuksi, jännitys laantui ja katosi lopulta kokonaan. Koulutuksen myöhemmässä vaiheessa oman luennon pitäminen oli sellainen juttu, joka nosti jännityksen uudelleen pintaan. Näin jälkeenpäin voi vain ajatella, että kaikista jutuista selvisin, ja aivan turhaan stressasin. Koulutuksessa on ollut turvallista kokeilla siipiään eri asioissa, eikä haitannut, vaikka kaikki ei olisi mennyt aivan nappiin. Koen tärkeäksi, että koulutuksessa on teoriatiedon lisäksi panostettu paljon toiminnalliseen puoleen ja käytännön harjoituksiin, vaikka ne jännittivätkin monesti alkuunNiistä on saanut lisää varmuutta esiintymiseen ja heittäytymiseen. 

Koronatilanteen vuoksi jouduttiin melko pian jakautumaan kahteen eri porukkaan, mikä on ollut harmi. Tässä prosessissa koulutusporukalla on niin iso merkitys, ja olisi ollut antoisaa tehdä tämä matka Englanninkielinen lainaus Bon Harperilta, joka kehottaa luottamaan itseensä. yhdessä kaikkien kanssa. Toisten kanssa käydyistä keskusteluista sekä toisten kokemuksista saa niin paljon itselleen ammennettavaa. Olen kuitenkin ollut todella tyytyväinen siitä, että meidän ei ole tarvinnut olla kokonaan etäyhteyksin. Se on tärkeintä. Hurjan paljon on saanut ammennettua näinkin, ja toisaalta, pienemmässä porukassa olemme päässeet ehkä keskustelemaan asioista intensiivisemmin. 

Lähdin koulutukseen innokkaana, mikä on tietysti hyvä asia. Nyt kun katson tuonne elokuiseen päivään, näen siellä kuitenkin tyypin, joka ei oikein ehkä tiedä mitä on edes tekemässä. Onneksi se ei ole haitannut. Innokkuus riitti hyvin ainoana asiana tuossa vaiheessa, sillä pääsi liikkeelle. Koulutuksen aikana on saanut työstää prosessia omalla painollaan ja pysähtyä ammattilaisen johdolla erilaisten tärkeiden pohdintojen äärelle, joiden äärelle on turvallisesti kokemusasiantuntijaksi kasvamisessa välttämätöntä pysähtyä. Paljon on herätelty miettimään esimerkiksi sitä, mitkä ovat omat rajat kokemusasiantuntijuudessa ja mitkä ovat ne syyt, miksi tätä haluaa tehdä. Koen juuri näiden asioiden suhteen käyneeni melkoisen mylläkän mielessäni loppuvuoden aikana. Jossain kohtaa alkoi ihan ahdistaakin, että haluanko tätä sittenkään? Haluanko kertoa kenellekään yhtään mitään elämäni kipeimmistä kokemuksista? Olo oli sellainen, että olisi tehnyt mieli vetää ylleen muurit ja pysyä niiden sisällä. En kuitenkaan harkinnut koulutuksen lopettamista, sillä tuon ahdistuksen keskellä helpotti se tieto, että koulutusta on vielä reilusti jäljellä. Tiesin, että minulla on hyvin aikaa prosessoida asiaa. Hanna oli myös etukäteen kertonut, että tällainen vaihe on odotettavissa matkan varrella. Hän oli muistuttanut meitä siitä, ettei kukaan ole koulutuksen jälkeen sitoutunut mihinkään ja aina uuden keikkatarjouksen tullen saa ja pitää pysähtyä miettimään, että haluanko ja jaksanko juuri nyt ottaa keikkaa vastaan. Ja joka kerta saa itse rajata sen, kuinka paljon haluaa jakaa. Se, että näistä hankalista tunteista ja epävarmuudesta oli lupa puhua ääneen, helpotti. Samalla sai myös huomata, ettei ollutkaan ainoa, joka tällaisia fiiliksiä oli matkan varrella kokenut. 

Koen tuon ahdistuksen olleen minulle lopulta todella tärkeä osa prosessia. Se toi minulle rajat omaan kokemusasiantuntijuuteeni, sen sijaan, että olisin mennyt soitellen sotaan. Nyt tiedän, mitkä ovat sellaisia asioita, joita olen valmis jakamaan ja muistan myös sen, että saan muuttaa mieltäni aina sen mukaan, mikä tuntuu missäkin hetkessä turvalliselta ja hyvältä. Näiden asioiden hahmottumisen myötä Kaksi kättä muodostaa sydämen. Taustalla iltaruskoinen taivas.ahdistus kaikkosi, ja tilalle tuli uudelleen innostus. 

Tällä hetkellä koulutus on tauolla vallitsevan tilanteen takia, ja olenkin toiveikas sen suhteen, että saisimme viettää valmistujaisia lopulta kaikki yhdessä. Se olisi mahtava lopetus tälle matkalle. Tällä hetkellä tuntuu turvalliselta lähteä toteuttamaan omaa kokemusasiantuntijuutta, sillä koulutus on antanut siihen todella hyvät eväät, kaikesta tunnemylläkästä huolimatta, tai ehkä jopa sen vuoksi.  

Haluan vielä loppuun omalta osaltani kiittää kaikkia teitä, joiden kanssa olen saanut tätä matkaa tehdä. Niin kuin alussa arvelinkin, tulihan tästä melkoinen matka.

 

Blogitekstin on kirjoittanut Mari Jokinen, joka valmistuu kokemusasiantuntijaksi kesällä 2021.Olen Mari Jokinen, 27-vuotias nainen ja äiti, joka rakastaa syvällisiä keskusteluja ja hyviä aamupaloja. Kirjoittelen tähän blogiin ÄK-hankkeen koulutuksesta pian valmistuvan kokemusasiantuntijan silmin. 

Matkani kohti kokemusasiantuntijuutta alkoi keväällä 2020, kun uskaltauduin hakemaan mukaan koulutukseen. Kokemusasiantuntijuus tuntui minusta kiinnostavalta ja koin, että olisi hienoa kääntää ”vaikeudet voitoksi” ja saada työkaluja omien haastavien kokemusten hyödyntämiseen työvälineenä. Niitä olenkin saanut, ja rutkasti kaikkea muutakin. 

Yksi parhaista jutuista kokemusasiantuntijuudessa on mielestäni sen monipuolisuus: sen toteuttamiselle ei ole raameja, mutta sen sijaan sille on paikkansa lähes kaikkialla. Toivonkin, että tulevaisuudessa löydän itseni monipuolisesti erilaisista paikoista kokemusasiantuntijana. 

0
1

Koulutusmatkan kulisseista

Jokainen koulutusmatka on uniikki, hieno, raskas ja samalla erittäin antoisa matka. Viime vuoden elokuussa lähti käyntiin Ääni kokemusasiantuntijuudelle -hankkeen ensimmäinen peruskoulutus. Olen saanut suuren kunnian olla seuraamassa tämän uskomattoman porukan kasvua kokemusasiantuntijuuteen.

Kokemusasiantuntijakoulutus järjestetään Mahiksella.

Elokuun 29. päivä ilmassa oli jännittynyttä odotusta, kun uusi KAT-opiskelija toisensa perään saapui Mahikselle, jossa koulutuskerrat järjestettiin. Ensimmäinen koulutuspäivä oli lauantaina. Edellinen ilta oli hurahtanut viimeisten valmisteluiden parissa. Pöydät ja tuolit oli järjestelty nätteihin riveihin ja projektori asennettu paikalleen. Jokaisen KAT:in pöydällä odotti Kasvukirjan lisäksi kirjekuori, josta löytyi kirjeen mallipohja, vaitiolovelvollisuuslomake ja PSPY:n esite. Kasvukirja on tarkoitettu opiskelun matkan varrelle muistiinpanojen lisäksi henkilökohtaisen kasvun tueksi ja oppimispäiväkirjaksi.

Siinä kaikki nyt istuivat. Olin nähnyt jokaisen haastatteluissa, mutta nyt he olivat siinä koko porukka. Varsinaisen matkan ensimmäinen päivä jännittää kouluttajaa varmasti yhtä paljon kuin tulevia kokemusasiantuntijoitakin. Hankkeen työntekijöiden ja vierailijamme Celindan esittelyn jälkeen jatkettiin tutustumalla koulutusporukkaan. Tutustumisen lämmittelynä jokainen sai valita figuurin tai kortin, joka kuvastaa omaa luonnetta, kokemusta ja fiilistä.

”Montako saa valita? Ota 1–3 tai enemmän, jos tuntuu siltä.” Jokainen kävi vuorollaan tutkimassa kortit ja figuurit läpi ja tuli paikalleen saaliinsa kanssa. Ensimmäisiin valintoihin on palattu muutaman kerran koulutusmatkan varrella.

Kokemusasiantuntijakoulutuksen alussa tutustumisen avuksi käytettiin kuvakortteja.

Päivä sisälsi paljon käytännön asioita, PSPY:n esittelyä, tutustumista ja turinaa kokemusasiantuntijuudesta. Haastatteluiden perusteella oli tiedossa, että kasassa on huikea porukka hienoilla kokemuksilla varustettuja, ajattelevia ihmisiä. Silti tämä lauantai yllätti minut täysin. Pääsimme nimittäin jo ensimmäisellä kerralla syvään päätyyn, johonkin kokemusasiantuntijuuden ytimiin tai ainakin lähelle. Se sai minut pohtimaan, kuinka upea matka meille tulisi. Siitä se lähti, vajaa vuoden yhteinen matka, johon on mahtunut kaikkea sitä, mitä osasin odottaa. Kaikkea sitä, mitä pitkiin matkoihin yleensäkin liittyy. Myrskyä, tyyntä, auringonpaistetta ja suvantovaiheita. Riemua, väsymystä, intoa, kyyneleitä ja oivallusten ilotulitusta.

“Tietoa ei voi kaataa toisen mieleen, se pitää kokemuksellisesti oivaltaa. Ymmärryksen matka on tietämistä hitaampi. Luo oman toivosi ymmärrykselle tilaa”, kirjoittaa Maaret Kallio kirjassaan Voimana Toivo (2020). Tämä on mielestäni hienosti sanoitettuna myös kokemusasiantuntijaksi kasvamisen ydin. Kokemusasiantuntijoita tituleerataan myös toivon tuojiksi. Miksi ja mitä se tarkoittaa? Mitä pitää ottaa huomioon, kun vie toivon sanomaa eteenpäin tai kun on kyseessä toisen toivo? Eikö olekin mielenkiintoista. Tällaista me pohdimme koulutuksissa.

Ryhmän kehitysvaiheisiin kuuluu myös kuohuntavaihe, kun ryhmä etsii muotoaan. Korona ja pienet vastoinkäymiset jouduttivat tuota kuohuntaa, mutta ryhmä selvitti sen hienosti. Korona laittoi meidät hetkeksi etäyhteyksien päähän, mutta teimme pian päätöksen jakaa ryhmä kahdeksi, jotta saimme jatkettua koulutusta livenä. Näin saimme säilytettyä prosessinomaisuuden. Tästä jatkettiin entistä vahvempina. Kuohuntaa voi odottaa jokaisen ryhmän kanssa. Se kuuluu asiaan, kun ryhmä etsii muotoaan. Jokainen uusi ryhmä on samaan aikaan uniikki ja ennalta-arvattava. Jokainen ryhmä muodostuu kaikkine vaiheineen tärkeäksi. Jokainen ryhmä jää sydämeen.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olemme koulutusporukan kanssa valmistumisen kynnyksellä. Osa on päässytKoulutus on väliaikaisesti tauolla koronan vuoksi. Kasvokkaisia tapaamisia odotellessa kokoonnumme kerran viikossa etäyhteyksin KAT-kahveille.jo tässä vaiheessa tekemään keikkoja. Porukka alkaa todella olla valmis valmistumaan. Prosessi on siinä vaiheessa, että valmistujaiset saavatkin jo kolkutella ovella. Valmistumisen jälkeen prosessi ei missään nimessä lakkaa, vaan jatkuu erilaisena. Oppia ikä kaikki sanotaan. Kypsyminen jatkuu niin kauan, kun sille antaa tilaa.

Koulutus on koronasulun takia tällä hetkellä tauolla. Palaamme asiaan toukokuussa. Tauon aikana tapaamme etäyhteyksin kerran viikossa KAT-kahvien parissa. Oivaltaminen siis jatkuu tauollakin. Valmistujaisia juhlitaan kesäkuussa. Sitten uusien KAT:ien on aika loistaa! Haluan kouluttajana kiittää jokaista äärettömän hienosta matkasta.

 

Blogitekstin on kirjoittanut Hanna Jakobsson, joka työskentelee Ääni kokemusasiantuntijuudelle -hankkeen hankekoordinaattorina.

Olen Hanna Jakobsson, ja kirjoittelen tähän blogiin ÄK-hankkeen hankekoordinaattorin roolissa. Olen monen mutkan kautta tänään tässä ja koen olevani juuri oikeassa paikassa.

Valmistuin kokemusasiantuntijaksi vuonna 2015 ja olen päässyt tekemään paljon erilaisia keikkoja kokemusasiantuntijana. Kokemusasiantuntijuus vei minut mukanaan varmastikin siksi, että näen siinä niin valtavasti potentiaalia ja hienoja mahdollisuuksia. Olen ollut innokas edistämään ilmiötä ja kehittämään kenttää.

Sosionomiksi valmistuin joulukuussa 2018. Näiden kahden osaamisalan yhdistäminen on tuntunut luontevalta. Innostun työstäni edelleen useita kertoja viikossa. Tänä päivänä on hankala erotella, mistä kokemusasiantuntijuus minussa alkaa ja mihin se päättyy. Roolit menevät limittäin ja rinnakkain. Sisälläni syntyy jaettua asiantuntijuutta ja kehityn sen hyödyntämisessä kaiken aikaa.

 

0
3

Millaista oli hakea kokemusasiantuntijakoulutukseen?

Hei, ja kiva kun löysit tämän kirjoituksen pariin! Olen Mari Jokinen, viittä vaille valmis kokemusasiantuntija. Tässä postauksessa kerron siitä, miten päädyin hakemaan Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen Ääni kokemusasiantuntijuudelle -hankkeen kokemusasiantuntijakoulutukseen, ja mitä kaikkea hakuprosessiin sisältyi. Jos siis olet miettinyt KAT-koulutukseen hakemista, tiedät läheisen kenelle haluaisit ehdottaa koulutukseen lähtemistä tai olet yleisesti kiinnostunut siitä, mitä kaikkea hakuprosessiin sisältyy hakijan näkövinkkelistä, jatka ihmeessä lukemista!

Blogitekstin on kirjoittanut kokemusasiantuntijaopiskelija Mari.

Olin kuullut kokemusasiantuntijuudesta ensimmäistä kertaa ystävältäni, joka on käynyt myös kyseisen koulutuksen läpi. Itse hain koulutukseen keväällä 2020. Olin alkuvuodesta laittanut hankkeen Instagram-tilin seurantaan, sillä kokemusasiantuntijuus vaikutti minusta mielenkiintoiselta, vaikka vielä tässä vaiheessa en siitä paljoakaan edes tiennyt. Saati sitten, että olisin vielä itse ajatellut ryhtyväni sellaiseksi.

Hankkeen Instagramissa silmiini osui muutaman kerran ilmoitus haun olevan auki syksyllä 2020 alkavaan koulutukseen. Ajatus rupesi kutkuttelemaan, mutta toisaalta ajattelin, ettei omat kokemukseni olisi ehkä kuitenkaan “oikeanlaisia” tai riittäviä. Kerta toisensa jälkeen löysin kuitenkin itseni uudelleen lukemasta ilmoitusta sekä myös hankkeen sivuilta löytyvää Hakijan opasta. Muistan lukeneeni ilmoituksesta lauseen, joka meni kutakuinkin näin: “Kaikenlaisia kokemuksia tarvitaan, hae rohkeasti mukaan”, ja ajattelin, että enhän minä tässä mitään menetä, jos sen hakemuksen lähetänkin. Yrittänyttä ei laiteta!

Toiseksi viimeisenä iltana haun ollessa vielä auki käärin hihat, avasin hankkeen sivuilta hakulomakkeen esille ja aloin kirjoittamaan. Hakemukseen kerrottiin melko tiivistetysti yleisesti itsestä, omista kokemuksista, omasta toipumisesta sekä siitä, millaisissa työtehtävissä voisi itsensä mahdollisesti kokemusasiantuntijana nähdä. Yksi tärkeä asia, jota pohdin ennen hakemista, oli oma jaksaminen. Koulutukseen pääseminen edellyttääkin sitä, että toipuminen on tarpeeksi pitkällä. Tätä asiaa puntaroin mielessäni muun muassa miettimällä omaa oloa ja jaksamista arjessa. Koin, että toipumisen suhteen oli itselläni sellainen “akuutti” vaihe jo reilusti takanapäin, yleisfiilis oli positiivinen ja toiveikas elämän suhteen, eikä pienet vastoinkäymiset päässeet vetämään mieltä pohjamutiin saakka. Nämä olivat itselleni niitä mittareita, joiden avulla omaa tilannetta tarkastelin. Koin myös, että minulla oli voimavaroja ja intoa oppia uutta sekä tehdä itsetutkiskelua, kuormittumatta kuitenkaan liikaa. Näiden pohdintojen jälkeen päätin lähettää hakemuksen ja jäin jännityksellä odottamaan, johtaako hakemukseni seuraavaan etappiin eli haastatteluihin.

Muutaman viikon kuluttua sähköpostiini saapui kuin saapuikin kutsu haastatteluihin. Olo oli samaan aikaan tosi innostunut ja jännittynyt. Kutsun liitteenä lähetettiin Hanna-Leena Hurrin kirjoittama Kokemuksen äänellä -artikkeli (2020), ja haastatteluun valmistauduttiin tutustumalla siihen etukäteen. Haastattelut toteutettiin ryhmähaastatteluna ja haastattelijoita oli paikalla yhteensä kolme: hankekoordinaattorin eli myös meidän kouluttajamme lisäksi PSPY:n toiminnanjohtaja sekäMari iloitsee, että uskalsi hakea mukaan koulutukseen. palvelujohtaja. Vaikka haastatteluun meneminen oli jännittävää, jännitys kuitenkin laantui nopeasti paikan päällä. Tunnelma ja vastaanotto oli lämmin ja turvallinen, ja tuli sellainen fiilis, että haastattelijat ovat “meidän puolella”, vaikka selvää olikin, että kaikkia ei voida valita mukaan koulutukseen. Etukäteen ajattelin, että olisin kokenut itselle paremmaksi vaihtoehdoksi yksilöhaastattelun, mutta jälkikäteen täytyy sanoa, että haastattelu oli todella luontevaa myös ryhmätoteutuksena. Se tuntui pikemminkin mielenkiintoiselta keskustelulta, kuin niinkään “haastattelulta”. Haastattelun jälkeen minussa puhkesi viimeistään kunnon innostus koulutukseen liittyen. Yritin painaa sitä kuitenkin vielä vähän taka-alalle, etten joutuisi pettymään liikaa, jos minua ei valittaisikaan tällä kertaa mukaan.

Parin viikon kuluttua haastatteluista, eräänä perjantai-iltapäivänä kouluttajamme soitti ja kertoi, että minut on valittu mukaan koulutukseen. Muistan edelleen sen huikean fiiliksen, joka puhelusta seurasi!

Siitä alkoi minun matkani kohti kokemusasiantuntijuutta. Ensimmäinen askel oli otettu, ja näin valmistumisen kynnyksellä voin sanoa, että hyvä askel olikin.

Onneksi uskalsin!

 

Blogitekstin on kirjoittanut Mari Jokinen, joka valmistuu kokemusasiantuntijaksi kesällä 2021.Olen Mari Jokinen, 27-vuotias nainen ja äiti, joka rakastaa syvällisiä keskusteluja ja hyviä aamupaloja. Kirjoittelen tähän blogiin ÄK-hankkeen koulutuksesta pian valmistuvan kokemusasiantuntijan silmin.

Matkani kohti kokemusasiantuntijuutta alkoi keväällä 2020, kun uskaltauduin hakemaan mukaan koulutukseen. Kokemusasiantuntijuus tuntui minusta kiinnostavalta ja koin, että olisi hienoa kääntää ”vaikeudet voitoksi” ja saada työkaluja omien haastavien kokemusten hyödyntämiseen työvälineenä. Niitä olenkin saanut, ja rutkasti kaikkea muutakin.

Yksi parhaista jutuista kokemusasiantuntijuudessa on mielestäni sen monipuolisuus: sen toteuttamiselle ei ole raameja, mutta sen sijaan sille on paikkansa lähes kaikkialla. Toivonkin, että tulevaisuudessa löydän itseni monipuolisesti erilaisista paikoista kokemusasiantuntijana. 

0
1

Hakuprosessin kulisseista

Haku uuteen KAT-peruskoulutukseen on auki maalis- ja huhtikuun ajan. Nyt koulutusprosessi starttaa kunnolla. Tästä se lähtee. Pieni kutitus vatsan pohjassa kertoo innostuksesta. Kohta mennään! Valmisteluita hakuprosessia varten on tehty jo pidemmän aikaa. Viime koulutushaun mallinnus on ollut suurena apuna tämän hakuprosessin käynnistämisessä. Askelmerkkejä on hahmoteltu pitkään tiedostoon. Tänä vuonna nuo askelmerkit julkaistaan myös muiden käyttöön.

 

Paikoillanne…

Koulutusprosessi lähtee käyntiin uuden koulutuksen aikataulusuunnittelulla. Markkinointi- ja mainontamateriaalit sisältöineen ja visuaaleineen hiotaan valmiiksi. Haastattelutiimi kerätään kokoon ja haastattelupäivämäärät lyödään lukkoon.

Valmiit…

Koulutushaun lähestyessä yhteydenotot alkavat lisääntyä. Kyselyitä tippuu tasaiseen tahtiin. Wau, mitä yhteydenottoja. Jään miettimään, montako kertaa kokemusasiantuntijuudesta voi innostua viikossa. Vielä tänäkin päivänä, yli viiden vuoden jälkeen. On aina yhtä innostavaa jutella asiasta aidosti kiinnostuneen ihmisen kanssa.

PAM!

Koulutushaku avautuu. Nyt saa laittaa materiaalit jakoon. Koulutushaun odottaminen on aivan kuin odottaisi telineissä, että joku antaa luvan lähteä liikkeelle. Sitten mennään. Ensimmäinen hakemus kilahtaa sähköpostiin jo ensimmäisenä päivänä.

 

Nyt palaan muistelemaan viime vuoden koulutushakua. Hakuprosessi alkoi koronan kanssa samoihin aikoihin ja meitä jännitti, kuinka se tulee vaikuttamaan niin hakuprosessiin kuin koulutukseenkin. No vaikuttihan se, mutta kaikki on saatu järjestettyä koronasta huolimatta. Hakemuksia alkoi tippumaan tasaiseen tahtiin myös vuosi sitten. Jokaisen hakemuksen kohdalla hihkuttiin ilosta. Jokainen hakemus otettiin vastaan yhtä suurella mielenkiinnolla. Kun puolentoista kuukauden hakuaika vihdoin päättyi, oli hakemuksia vastaanotettu yhteensä 52. Huikea määrä hienoja hakemuksia. Kävimme jokaisen läpi useampaan kertaan, ja laputimme ne neljän värin systeemillä. Lopulta päädyimme siihen, että haastattelemme ryhmähaastatteluiden kautta 36 hakemuksen lähettänyttä.

Haastattelutiimiin kuului hankkeen työntekijöiden lisäksi Vaasan päihdekeskuksen johtaja Mika Nevasaari, PSPY:n toiminnanjohtaja Johanna Yliviitala ja PSPY:n palvelujohtaja Frida Nylund. Ryhmät koottiin ajatuksen kanssa. Ennen jokaista haastattelua jännitti yhtä paljon. Olimme vasta lukeneet hakijoista, mutta minkälaisia he olisivat livenä ja minkälaista keskustelua ryhmässä syntyisi. Oli huikean hienoa, kun ryhmän keskustelu lähti viemään itse itseään. Useammassa ryhmässä päästiin todella vauhtiin. Meillä haastattelijoilla oli edessämme muistiinpanovälineet. Jäimme kuitenkin monta kertaa niin innolla kuuntelemaan keskusteluita, että oli pakotettava itsensä kirjoittamaan jotain ylös, jotta valintapalaverissa voisi palauttaa mieleen kunkin hakijan. Jokaisen ryhmähaastattelun jälkeen kävimme haastattelutiimin kanssa lyhyen pohdinnan ensivaikutelmasta valintakriteereiden pohjalta.

Lopulta kaikkien haastatteluiden jälkeen oli aika valintapalaverille, johon kokoonnuttiin koko haastattelutiimin kesken. Pitkän ja haastavan pohdinnan jälkeen olimme valinneet hakijoiden joukosta 17 kokemusasiantuntijaopiskelijaa. Jokaiselle haastattelussa olleelle ilmoitettiin tuloksista henkilökohtaisesti. Mukaan päässeiden into oli työpäivien piristysruiske. Moni mukaan hyväksytty iloitsi kuuluvasti puhelimen toisessa päässä ja minä tuulettelin toisessa päässä. Soittokierroksen jälkeen istahdin miettimään, että meillä on koossa ihan mahtava ryhmä. Miten malttaisin odottaa hetkeä, jolloin pääsemme kokoontumaan koko porukalla. Kesä meni ja koulutus alkoi. Jatketaan siitä eteenpäin tulevissa postauksissa.

 

Blogitekstin on kirjoittanut Hanna Jakobsson, joka työskentelee Ääni kokemusasiantuntijuudelle -hankkeen hankekoordinaattorina.

Olen Hanna Jakobsson, ja kirjoittelen tähän blogiin ÄK-hankkeen hankekoordinaattorin roolissa. Olen monen mutkan kautta tänään tässä ja koen olevani juuri oikeassa paikassa.

Valmistuin kokemusasiantuntijaksi vuonna 2015 ja olen päässyt tekemään paljon erilaisia keikkoja kokemusasiantuntijana. Kokemusasiantuntijuus vei minut mukanaan varmastikin siksi, että näen siinä niin valtavasti potentiaalia ja hienoja mahdollisuuksia. Olen ollut innokas edistämään ilmiötä ja kehittämään kenttää.

Sosionomiksi valmistuin joulukuussa 2018. Näiden kahden osaamisalan yhdistäminen on tuntunut luontevalta. Innostun työstäni edelleen useita kertoja viikossa. Tänä päivänä on hankala erotella, mistä kokemusasiantuntijuus minussa alkaa ja mihin se päättyy. Roolit menevät limittäin ja rinnakkain. Sisälläni syntyy jaettua asiantuntijuutta ja kehityn sen hyödyntämisessä kaiken aikaa.

0
1

KAT-koulutuksen haku on auki. Mutta kuka voi hakea?

Ääni kokemusasiantuntijuudelle -hankkeen ensimmäinen peruskoulutus on loppusuoralla ja toisen peruskoulutuksen haku on auki huhtikuun viimeiseen päivään saakka. Mutta kuka voi hakea mukaan? Mitä on tärkeää ottaa huomioon hakupäätöstä pohtiessa?

Hakemisen kannalta keskeisiä asioita voi lähteä tutkailemaan valintakriteereistä, jotka ovat

  • kokemus sairaudesta tai haastavasta elämäntilanteesta (joko itse sairastavana tai läheisenä)
  • motivaatio osallistua koulutukseen
  • mahdollisuus sitoutua koulutukseen
  • tarpeeksi pitkälle edennyt toipuminen
  • halu työstää ja jakaa kokemuksia
  • halu toimia yhteistyössä ammattilaisten kanssa
  • tieto ja kiinnostus kokemusasiantuntijuudesta

 

Seuraavaksi kannattaa miettiä seuraavia kysymyksiä:

 

Riittääkö minun kokemukseni?

Kokemusasiantuntijakoulutukseen voi hakea kuka tahansa, jolla on omakohtaista kokemusta sairaudesta, hankalista elämänvaiheista, kuntoutumisesta ja toipumisesta – joko toipujana tai läheisenä.  Riittääkö minun kokemukseni? Riittää! On olemassa vain oikeanlaisia kokemuksia. Kaikkia kokemuksia tarvitaan.

 

Riittääkö minulla aika ja halu sitoutua koulutukseen?

Koulutus on seitsemän kuukauden mittainen taival, joka on laajuudeltaan 170 tuntia. Pitkä matka siis. Koulutuksessa on tarkoitus olla paikalla jokaisella lähikerralla. Lähikertojen lisäksi koulutus sisältää erilaisia tehtäviä. Riittääkö minulla aika ja halu sitoutua koulutukseen? Sairauden aiheuttaman pakollisen poissaolon voi korvata tehtävällä, mutta muuten koulutuksen läpäisemiseksi on oltava paikalla. Koulutusmatka on prosessi ja ryhmä on enemmän kuin osiensa summa. Ryhmä ja kokemusasiantuntijaksi kasvamisen prosessi liikkuvat eteenpäin oivallusten voimalla.

 

Pitääkö minulla olla taustalla jokin tietty koulutus? 

Kokemusasiantuntijakentällä voi päästä hyödyntämään monipuolisesti myös mahdollista aikaisempaa koulutusta tai omia kiinnostuksen kohteita. Kokemusasiantuntijuutta voi tehdä esimerkiksi draaman keinoin. Kokemusasiantuntijaksi voi opiskella opintojen tai työn ohella tai vaikkapa työttömänä tai kuntoutustuella. Keskeistä koulutukseen hakeutuessa on riittävän pitkälle edennyt toipuminen ja halukkuus kehittää omaa itseä suhteessa omiin kokemuksiin.

 

Onko toipumiseni tarpeeksi pitkällä?

Koulutus ei ole terapia- tai kuntoutusryhmä. Sen on tarkoitus antaa valmiuksia kokemusasiantuntijana toimimiseen. Toipumisen tulee olla riittävän pitkällä, jotta voi osallistua KAT-koulutukseen. Mitä toipuminen oikeastaan on? PSPY ja kokemusasiantuntijuus pohjaavat toimintansa toipumisorientaatioon eli Recoveryn viitekehykseen. Lyhyesti sanottuna siinä ajatellaan, että toipuminen ei tarkoita sitä, että sairaudesta pitäisi ”parantua täydellisesti”. Mikä elämässä nyt ylipäätään on täydellistä. Toipuminen nähdään tässä ajattelussa ennemminkin oman hyvännäköisen elämän löytämisenä sairauden aiheuttamista haasteista huolimatta.

Mistä sitten voi tietää, että toipuminen on tarpeeksi pitkällä?  Hyvä kysymys, johon voi pyrkiä löytämään vastausta kysymällä itseltään nämä neljä kysymystä:

  1. Pystynkö puhumaan omasta kokemuksestani ilman, että se herättää hallitsemattomia tunnekuohuja tai hankalasti käsiteltäviä fiiliksiä?
  2. Kun ajattelen mennyttä, tunnenko katkeruutta tai suurta vihaa?
  3. Miltä minusta tuntuisi tarkastella omaa kokemustani tutkivalla ja objektiivisella otteella?
  4. Koulutusryhmässä on paljon erilaisia kokemuksia. Ne nousevat keskusteluun ja koulutuksen aikana kuullaan myös kaikkien koulutuksessa olevien kokemuspuheenvuorot. Miltä minusta tuntuisi kuunnella muiden koulutusryhmäläisten kokemuksia? Voisivatko nämä kokemukset triggeröidä minua?

 

Toipumisen etenemiseen ei ole olemassa mittaria. Sen lisäksi, että mietit kysymystä itse, pyritään sitä selvittämään myös hakulomakkeella ja haastattelussa. Jos on vielä keskellä omaa tilannettaan, ei välttämättä ole vielä koulutuksen aika. Joskus käy myös niin, että kunto heikkenee koulutuksen kuluessa. Jos elämässä tapahtuu jotain suurta tai voimat ovat kortilla kesken koulutuksen, pysähdytään miettimään, onko koulutuksen loppuun vieminen oikea-aikaista ja järkevää. Keskiössä on aina oltava omat voimavarat ja hyvinvointi.

Koulutuksen on tarkoitus olla antoisa matka. Parhaimmillaan se vie eteenpäin, herättää isoja oivalluksia ja sillä saattaa olla jopa terapeuttisia positiivisia sivuvaikutuksia. Pahimmillaan ja väärään aikaan se saattaa sairastuttaa.

 

Haluanko työstää ja jakaa kokemuksia?

Kokemusasiantuntijan työkaluna toimii oma kokemus. Eli koulutukseen hakeutuessa on tarpeellista pohtia, haluaako ja onko valmis tutkimaan omaa kokemusta tästä näkökulmasta. Koulutus ei ole terapiaa. Kokemusta tutkitaan hiukan erilaiselta kantilta. Terapiassa hoidetaan itseä. Kokemusasiantuntijana sitä vastoin pohditaan, miten kokemusta voisi hyödyntää ja toisaalta soveltaa erilaisissa työtehtävissä.

Mennyt kokemus ei muutu, mutta suhtautuminen ja suhde kokemukseen muuttuvat, kun KAT saa objektiivisempaa otetta omaan subjektiiviseen kokemukseen ja sieltä alkaa kuulua myös muiden ääni. Näin kokemuksesta nousevaa tietopohjaa voi soveltaa eteenpäin. Tähän pisteeseen pääseminen vaatii prosessin, joka taas vaatii aikaa ja oikeanlaista käsittelyä. On huikean hienoa seurata, kun koulutuksessa alkaa tapahtua näin. Näkökulma avartuu ja suhde omaan kokemukseen muuttuu.

Kaikki kokemukset ovat oikeanlaisia, samanarvoisia ja uniikkeja. Yksi ja sama koulutus sopii kaikille. Koulutusporukoista pyritään tarkoituksella muodostamaan mahdollisimman monipuolisia, jolloin erilaiset kokemukset rikastuttavat oppimista ja kokemusasiantuntijaksi kasvua. Se, että pääsee kuulemaan erilaisia kokemuksia, avartaa omaa ajatusta ja tuo näkökulmaa myös suhteessa omaan historiaan. Jos koulutusryhmässä on vain saman tyyppisiä kokemuksia, on vaarana, että syntyy kupla, jonka sisältä on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa. Meneillään olevassa koulutusporukassa on sanottu usein ääneen se, kuinka paljon tieto ja ymmärrys on laajentunut muiden kokemusten ja näkökulmien kautta.

 

Haluanko toimia yhteistyössä ammattilaisten kanssa?

Kokemusasiantuntija on se, joka tulee arvostelemaan palveluita ja kertomaan, miksi mikään ei toimi. Tai ehkä pahimmillaan kertomaan vain, että mikään ei toimi. No ei onneksi ihan niin! Jaettu asiantuntijuus on päivän sana. Parhaimpaan tulokseen päästään, kun kirjatieto ja kokemustieto yhdistyvät. Siitä syntyy tietämisen seuraava taso, joka ei voi olla olemassa, jos toinen puuttuu. Ei siis ole olemassa vastakkainasettelua kokemusasiantuntijat vastaan ammattilaiset, vaan yhteistyötä, joka saadaan aikaan tärkeät tahot yhdistämällä, aidolla kunnioittavalla vuorovaikutuksella. Taitoa on se, että voi tuoda haasteet ja kehityskohteet esiin rakentavasti. Hakijan kannattaakin kysyä itseltään, haluanko toimia yhteistyössä? Miltä minusta tuntuisi työskennellä tasavertaisena kumppanina aikaisemmin hoitotahoni kanssa? Kokemusasiantuntija ei ole tuomassa yksittäisten työntekijöiden, toimijoiden tai yksiköiden toimintaa suurennuslasin alle. Sen sijaan hän on kehittämässä ja liikkeellä yhteistyön elkein. Kokemusasiantuntijat etsivät ratkaisuja, kysyvät kysymyksiä, ehdottavat ja tuovat mukanaan kokemustietoa. Kokemusasiantuntija on kehittäjä lähes kaikissa työtehtävissä ja luomassa palveluista yhä asiakaslähtöisempiä.

 

Mitä minun ei tarvitse vielä tietää?

Koulutukseen hakeutuessa ei tarvitse vielä tietää, minkälaisia KAT-tehtäviä haluaa tehdä. Tässä vaiheessa ei tarvitse myöskään luvata työskennellä kokemusasiantuntijana. Koulutuksen jälkeen saat päättää, mitkä keikkatarjoukset hyväksyt – tai työskenteletkö ylipäätään kokemusasiantuntijan roolissa. Kokemusasiantuntijat työskentelevät nykyisin hyvin erilaisissa työtehtävissä. Esimerkiksi luennoiminen yleisölle on vain yksi niistä. Sen lisäksi kokemusasiantuntija voi toimia esimerkiksi osana työ- tai kehittämisryhmiä tai pitää vertaisvastaanottoa. Riittää siis, että on muiden lueteltujen kriteereiden ohella kiinnostus ja halu opiskella kokemusasiantuntijaksi.

 

Kyllä tähän jokin kutsumus taitaa vetää, tulee mieleen, kun alkaa miettiä omaa matkaa kokemusasiantuntijuuden parissa. Siihen liittyy varmasti pyrkimys tehdä palveluista entistä toimivampia, lisätä asiakaslähtöisyyttä ja kääntää omat haastavat kokemukset voimavaroiksi. Sillä kaikella oli sittenkin iso, positiivinen merkitys.

 

Blogitekstin on kirjoittanut Hanna Jakobsson, joka työskentelee Ääni kokemusasiantuntijuudelle -hankkeen hankekoordinaattorina.

Olen Hanna Jakobsson, ja kirjoittelen tähän blogiin ÄK-hankkeen hankekoordinaattorin roolissa. Olen monen mutkan kautta tänään tässä ja koen olevani juuri oikeassa paikassa.

Valmistuin kokemusasiantuntijaksi vuonna 2015 ja olen päässyt tekemään paljon erilaisia keikkoja kokemusasiantuntijana. Kokemusasiantuntijuus vei minut mukanaan varmastikin siksi, että näen siinä niin valtavasti potentiaalia ja hienoja mahdollisuuksia. Olen ollut innokas edistämään ilmiötä ja kehittämään kenttää.

Sosionomiksi valmistuin joulukuussa 2018. Näiden kahden osaamisalan yhdistäminen on tuntunut luontevalta. Innostun työstäni edelleen useita kertoja viikossa. Tänä päivänä on hankala erotella, mistä kokemusasiantuntijuus minussa alkaa ja mihin se päättyy. Roolit menevät limittäin ja rinnakkain. Sisälläni syntyy jaettua asiantuntijuutta ja kehityn sen hyödyntämisessä kaiken aikaa.

0
1

Tervetuloa ÄK-hankkeen blogiin!

Ääni kokemusasiantuntijuudelle on STEA:n tukema kolmen vuoden mittainen hanke, jonka toimintakausi on 2020–2022. Keskeinen tavoitteemme on edistää KAT-toiminnan nivoutumista muuttuviin palvelukokonaisuuksiin. Tavoitteen toteutumiseksi luomme Pohjanmaan alueelle toimivan järjestelmän kokemusasiantuntijoiden koordinointiin, perus- ja jatkokoulutuksiin sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kouluttamiseen.

Hanke sai alkunsa kentältä syntyneistä tarpeista ja toimintakäytänteiden puutteesta. Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry (PSPY) on ollut Vaasassa kokemusasiantuntijuuden suhteen edelläkävijä monessakin mielessä. PSPY:llä on asiakaslähtöinen ja osallisuutta tukeva ote mielenterveystyöhön. Vuonna 2018 päätimme testata kokemusasiantuntijoiden pilottikoulutuksella, minkälainen alusta PSPY olisi kokemusasiantuntijuudelle kouluttamisen ja koordinoinnin suhteen. Koulutus meni hyvin, ja PSPY osoittautui oivalliseksi tahoksi viemään toimintaa eteenpäin. Samalla vahvistui kuitenkin myös ajatus siitä, että KAT-kenttä kaipaa auttamattomasti organisointia, koordinointia, koulutuksia ja pysyvyyttä. Tämä siksi, että kokemusasiantuntijuus tulisi tunnetuksi, sitä opittaisiin hyödyntämään, että eri toimijat tietäisivät ja oppisivat jaetun asiantuntijuuden toimintamallin. Ja mikä tärkeintä, että kokemusasiantuntijat pysyisivät kunnossa, saisivat tarvitsemansa tuen sekä mahdollisuuden verkostoitua. Tarvittiin hanke tekemään kehittämistyötä ja selvittämään, miten tämä kaikki kannattaisi tehdä.

Nyt tulille laitetaan hankkeen blogi, jossa tarkastellaan kokemusasiantuntijuutta erilaisista näkökulmista ja tulokulmista käsin. Pureudumme kokemusasiantuntijuuteen kehittyvänä ilmiönä sekä tarkastelemme jaetun asiantuntijuuden kompastuskiviä ja mahdollisuuksia. Blogiin kirjoittavat hankkeen työntekijät, rekisterissä olevat kokemusasiantuntijat, hankkeen yhteistyökumppanit ja sote-alan ammattilaiset – eli oma porukka ja upeat vieraskynät eri puolilta Pohjanmaata ja Suomea.

Hankkeen blogivuodesta 2021 on tulossa mielenkiintoinen. Aloitetaan loogisuuden ja kronologisuuden nimissä peruskoulutuksesta, ja siirrytään sen jälkeen tutkimaan tämän päivän kokemusasiantuntijakenttää. Vuoden aikana on luvassa toinen toistaan mielenkiintoisempia teemoja ja näkökulmia, myös kokemusasiantuntijoiden kokemuskirjoituksina.

Hyppää kyytiin, nyt mennään!

0
3