Havahduin aamuyöllä auringon nousuun, ja mielessä häivähti ajatus siitä, että haluaisin jo nousta. En malttaisi enää nukkua, mutta uutta päivää ajatellessa nukahdin.
Pari tuntia myöhemmin, juodessani aamukahvia, muistelin sitä, kuinka vielä muutama vuosi sitten olisin tahtonut vain nukkua. Aamulla pitkään, päiväunet, ajoissa nukkumaan ja oi jos saisi rauhassa nukkua kellonympäri – milloin taas saan nukkua?!
Olin aiemmin tuskaillut arjen kulkua. Yritin kyllä kovasti tehdä kaiken, ainakin aloitin paljon, minkään tulematta koskaan valmiiksi. En tietenkään kertonut kenellekään lääkärille tai hoitajalle sitä, että olen toisinaan täydessä vauhdissa, täynnä intoa ryhtyä toteuttamaan uudet ideat. Muuten he eivät uskoisi todeksi väsymystäni ja uupumusta. Kunnes lopulta väsyin itseeni, väsyin väsymykseeni. Ja olin turhautunut impulsiivisiin tempauksiini, joista useimmiten seurasi hämmennystä ja harmia.
Taas kerran ollessani päivystyksessä hakemassa jotain apua ahdistukseeni, kohdalleni osui lääkäri, joka kuunteli minua tarkkaan. Hän näytti pohtivan tilannettani, luki kiireettömästi potilaskertomustani, ja koko olemuksellaan osoitti että hänellä on aikaa ja halua perehtyä ongelmaani ja siihen, että oireiluuni löytyisi todellinen syy. Kun tunsin että hän tekee kaikkensa auttaakseen minua, niin kerroin hänelle avoimesti millaista arkeni todellisuudessa on.
Pitkän pohdinnan jälkeen hän sanoi, että olisi hyvä jos minulle tehtäisiin adhd tutkimukset. Vastasin että olen havainnut itsessäni jonkun verran adhd piirteitä, mutta pystyn kyllä keskittymään johonkin mikä todella kiinnostaa. Jostain ajatuksiini oli tarttunut paikkansapitämätön väite, etteivät adhd oireiset pysty keskittymään yhtään mihinkään.
Tämä käynti johti siihen, että minulle tehtiin perusteelliset adhd tutkimukset. Ja lopulta sain diagnoosin: ADHD.
Olin niin helpottunut, kun vihdoinkin kaikkeen hämmennykseen löytyi syy ja selitys. Tulevina päivinä ja viikkoina mieleeni tuli jatkuvasti oivalluksia piirteistäni ja tavoistani jotka ovat tyypillisiä adhd oireisille ihmisille. Huojennus oli valtava ja lohdullinen. Olin lapsuudesta asti tuntenut olevani jollain oudolla tavalla erilainen. Ulkopuolisuuden tunne, ja se että tulin usein väärin ymmärretyksi oli aiheuttanut minulle surua.
Kaikki se hoitomuoto ja apu, jota olen diagnoosin jälkeen saanut, on aikaansaanut sen että adhd:n haitalliset piirteet ovat loivenneet. Mutta olen kiitollinen siitä, että käyttämäni lääkitys ei ole poistanut sitä hyvänlaista impulsiivisuutta, rajatonta mielikuvitusta ja lapsenomaista iloa ja kuplivaa riemua, mitä olen varhaislapsuudesta asti tuntenut. Mikään tunne ei ole turtunut, vaan siinä missä ennen tunsin tuskaista ja kärsimätöntä levottomuutta, tunnen nyt rauhaa. Tiedostan jos jokin ei ole aivan kohdallaan, mutta en mene enää pois tolaltani. Tyyneys, kiitollisuus ja rauha, niitä tunteita tahdon nyt vaalia.
Niin, ja se kaikki ilo, huumori, ihmeellinen mielikuvitus -lapsenomainen riemu, josta en halua koskaan luopua – sitä valaisen enemmän kun seuraavan kerran kirjoitan.
Nyt tahdon ottaa vastaan tämän uuden päivän, tehdä kaiken ( tai edes osan siitä ) mitä on mielessäni. Ja mieleni poreilee kuin vasta avattu vichypullo, ei kuohuen katon kautta lattialle, vaan ilosen hallitusti kuplien.
Kirsi Koivumäki, kokemusasiantuntija
Olen Kirsi Koivumäki, ja olen juuri tänä keväänä valmistunut kokemusasiantuntijaksi. Olen kiitollinen siitä mahdollisuudesta mitä voin kokemusasiantuntijana tehdä. Tahdon olla osa sitä laajaa kokemusasiantuntijatyötä, missä oman kokemuksen ja selviytymisen välityksellä voi saada muutosta aikaan, niin yksilöiden elämässä kuin isoimissa organisaatioissa. Oman kokemukseni mukaan, joskus näennäisesti pieni asia voi olla ratkaisevan suuri asia, asia joka vaikuttaa mullistavasti elämän selkeytymiseen ja toipumiseen. Nautin ulkoilusta, ja leppoisa kävely metsäpoluilla on minulle yksi tärkeimmistä tavoista rentoutua. Silloin uppoudun ajatuksiini, tai kuuntelen lintujen laulua ja puiden huminaa.
