Kevättä rinnassa

Koronapandemiasta johtuvien rajoitusten myötä talvi on tuntunut tänä vuonna jopa poikkeuksellisen pitkältä. Maaliskuussa, kun lumet alkoivat sulaa, koin suorastaan ennen näkemätöntä riemua kevään tulosta. Päivien piteneminen, valon määrän lisääntyminen ja lintujen laulu toi suurta iloa tullessaan! Ja, vaikka sittemmin onkin satanut lunta vielä uudelleen, ei tunnetta voi enää estää – minulla on todellakin kevättä rinnassa! Sitä paitsi, kyllähän vanha sanontakin kertoo kevään tulevan keikkuen, eli välillä mennään hieman takapakkia, mutta suunta on joka tapauksessa kohti aurinkoa ja kesää!

Kevään tulon ohella olen aivan erityisellä tavalla iloinnut viime kuukausina siitä uskomattoman hienosta ja tärkeästä työstä, jota yhdistyksemme Vaasan seudulla tekee. Työntekijäjoukkomme on upealla tavalla työlleen omistautunutta – kaikesta näkee, että työtä tehdään sydämellä! Se ei tosiaankaan ole itsestäänselvyys, varsinkaan näinä aikoina, kun pitkittynyt koronavuosi on väistämättäkin vienyt voimia meiltä itse kultakin.

Minulla on myös ollut vuosien varrella ilo tavata erilaisissa tilaisuuksissa monia yhdistyksemme asiakkaista. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli parin vuoden takainen taidenäyttely, jossa pääsin tapaamaan taiteellisesti lahjakkaita asiakkaitamme ja ihastelemaan heidän uskomattomia taiteellisia kykyjään – teokset ja niiden vaikuttava sanoma säilyi mielessä vielä viikkoja näyttelyssä vierailun jälkeen. Se oli todellakin voimaannuttava kokemus!

Tammikuun puolivälissä siirryin töiden mukana Helsinkiin. Jouduin tuolloin käytännön syistä luopumaan lukuisista luottamustehtävistäni ja harrastuksistani Vaasassa. Yksi asia minulle oli kuitenkin tuolloin selvää – en mistään hinnasta halunnut luopua tehtävistäni Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisessa yhdistyksessä. Koen suurta ylpeyttä olla tässä hienossa joukossa mukana! Ajattelen, että meillä jokaisella on jotain annettavaa – haluan tuoda oman panokseni yhdistyksen toimintaan ja olla avuksi siinä, missä osaan. ”Anna hyvän kiertää”, sanotaan. Auttaminen tuo hyvän mielen. Se tuo kevään rintaan, vaikka ulkona olisi menossa vuosisadan takatalvi. Autetaan kukin omalta paikaltamme ja tehdään hyvää!

Keväisin, aurinkoisin terveisin,

Juha

 

 Juha Silander toimii Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana.

Juha Silander on 41-vuotias lakiekonomi Vaasasta. Hän toimii tällä hetkellä Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Päivätyössä Juha on Helsingissä, toimien Helsingin seurakuntayhtymän vs. hallintojohtajana. Juhan rakkaimpia harrastuksia ovat matkailu, musiikki, ruoanlaitto sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.