Millaista oli hakea kokemusasiantuntijakoulutukseen?

Hei, ja kiva kun löysit tämän kirjoituksen pariin! Olen Mari Jokinen, viittä vaille valmis kokemusasiantuntija. Tässä postauksessa kerron siitä, miten päädyin hakemaan Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen Ääni kokemusasiantuntijuudelle -hankkeen kokemusasiantuntijakoulutukseen, ja mitä kaikkea hakuprosessiin sisältyi. Jos siis olet miettinyt KAT-koulutukseen hakemista, tiedät läheisen kenelle haluaisit ehdottaa koulutukseen lähtemistä tai olet yleisesti kiinnostunut siitä, mitä kaikkea hakuprosessiin sisältyy hakijan näkövinkkelistä, jatka ihmeessä lukemista!

Blogitekstin on kirjoittanut kokemusasiantuntijaopiskelija Mari.

Olin kuullut kokemusasiantuntijuudesta ensimmäistä kertaa ystävältäni, joka on käynyt myös kyseisen koulutuksen läpi. Itse hain koulutukseen keväällä 2020. Olin alkuvuodesta laittanut hankkeen Instagram-tilin seurantaan, sillä kokemusasiantuntijuus vaikutti minusta mielenkiintoiselta, vaikka vielä tässä vaiheessa en siitä paljoakaan edes tiennyt. Saati sitten, että olisin vielä itse ajatellut ryhtyväni sellaiseksi.

Hankkeen Instagramissa silmiini osui muutaman kerran ilmoitus haun olevan auki syksyllä 2020 alkavaan koulutukseen. Ajatus rupesi kutkuttelemaan, mutta toisaalta ajattelin, ettei omat kokemukseni olisi ehkä kuitenkaan “oikeanlaisia” tai riittäviä. Kerta toisensa jälkeen löysin kuitenkin itseni uudelleen lukemasta ilmoitusta sekä myös hankkeen sivuilta löytyvää Hakijan opasta. Muistan lukeneeni ilmoituksesta lauseen, joka meni kutakuinkin näin: “Kaikenlaisia kokemuksia tarvitaan, hae rohkeasti mukaan”, ja ajattelin, että enhän minä tässä mitään menetä, jos sen hakemuksen lähetänkin. Yrittänyttä ei laiteta!

Toiseksi viimeisenä iltana haun ollessa vielä auki käärin hihat, avasin hankkeen sivuilta hakulomakkeen esille ja aloin kirjoittamaan. Hakemukseen kerrottiin melko tiivistetysti yleisesti itsestä, omista kokemuksista, omasta toipumisesta sekä siitä, millaisissa työtehtävissä voisi itsensä mahdollisesti kokemusasiantuntijana nähdä. Yksi tärkeä asia, jota pohdin ennen hakemista, oli oma jaksaminen. Koulutukseen pääseminen edellyttääkin sitä, että toipuminen on tarpeeksi pitkällä. Tätä asiaa puntaroin mielessäni muun muassa miettimällä omaa oloa ja jaksamista arjessa. Koin, että toipumisen suhteen oli itselläni sellainen “akuutti” vaihe jo reilusti takanapäin, yleisfiilis oli positiivinen ja toiveikas elämän suhteen, eikä pienet vastoinkäymiset päässeet vetämään mieltä pohjamutiin saakka. Nämä olivat itselleni niitä mittareita, joiden avulla omaa tilannetta tarkastelin. Koin myös, että minulla oli voimavaroja ja intoa oppia uutta sekä tehdä itsetutkiskelua, kuormittumatta kuitenkaan liikaa. Näiden pohdintojen jälkeen päätin lähettää hakemuksen ja jäin jännityksellä odottamaan, johtaako hakemukseni seuraavaan etappiin eli haastatteluihin.

Muutaman viikon kuluttua sähköpostiini saapui kuin saapuikin kutsu haastatteluihin. Olo oli samaan aikaan tosi innostunut ja jännittynyt. Kutsun liitteenä lähetettiin Hanna-Leena Hurrin kirjoittama Kokemuksen äänellä -artikkeli (2020), ja haastatteluun valmistauduttiin tutustumalla siihen etukäteen. Haastattelut toteutettiin ryhmähaastatteluna ja haastattelijoita oli paikalla yhteensä kolme: hankekoordinaattorin eli myös meidän kouluttajamme lisäksi PSPY:n toiminnanjohtaja sekäMari iloitsee, että uskalsi hakea mukaan koulutukseen. palvelujohtaja. Vaikka haastatteluun meneminen oli jännittävää, jännitys kuitenkin laantui nopeasti paikan päällä. Tunnelma ja vastaanotto oli lämmin ja turvallinen, ja tuli sellainen fiilis, että haastattelijat ovat “meidän puolella”, vaikka selvää olikin, että kaikkia ei voida valita mukaan koulutukseen. Etukäteen ajattelin, että olisin kokenut itselle paremmaksi vaihtoehdoksi yksilöhaastattelun, mutta jälkikäteen täytyy sanoa, että haastattelu oli todella luontevaa myös ryhmätoteutuksena. Se tuntui pikemminkin mielenkiintoiselta keskustelulta, kuin niinkään “haastattelulta”. Haastattelun jälkeen minussa puhkesi viimeistään kunnon innostus koulutukseen liittyen. Yritin painaa sitä kuitenkin vielä vähän taka-alalle, etten joutuisi pettymään liikaa, jos minua ei valittaisikaan tällä kertaa mukaan.

Parin viikon kuluttua haastatteluista, eräänä perjantai-iltapäivänä kouluttajamme soitti ja kertoi, että minut on valittu mukaan koulutukseen. Muistan edelleen sen huikean fiiliksen, joka puhelusta seurasi!

Siitä alkoi minun matkani kohti kokemusasiantuntijuutta. Ensimmäinen askel oli otettu, ja näin valmistumisen kynnyksellä voin sanoa, että hyvä askel olikin.

Onneksi uskalsin!

 

Blogitekstin on kirjoittanut Mari Jokinen, joka valmistuu kokemusasiantuntijaksi kesällä 2021.Olen Mari Jokinen, 27-vuotias nainen ja äiti, joka rakastaa syvällisiä keskusteluja ja hyviä aamupaloja. Kirjoittelen tähän blogiin ÄK-hankkeen koulutuksesta pian valmistuvan kokemusasiantuntijan silmin.

Matkani kohti kokemusasiantuntijuutta alkoi keväällä 2020, kun uskaltauduin hakemaan mukaan koulutukseen. Kokemusasiantuntijuus tuntui minusta kiinnostavalta ja koin, että olisi hienoa kääntää ”vaikeudet voitoksi” ja saada työkaluja omien haastavien kokemusten hyödyntämiseen työvälineenä. Niitä olenkin saanut, ja rutkasti kaikkea muutakin.

Yksi parhaista jutuista kokemusasiantuntijuudessa on mielestäni sen monipuolisuus: sen toteuttamiselle ei ole raameja, mutta sen sijaan sille on paikkansa lähes kaikkialla. Toivonkin, että tulevaisuudessa löydän itseni monipuolisesti erilaisista paikoista kokemusasiantuntijana. 

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.